Sadonkorjuu
BY JASON DOYLE WARD

Siemenet uurastavat tiensä ylös maasta
Ihmissielu jokaisen ytimessä
Puskevat itseään kohti elämän tuulta
Juuret syvällä mullassa

Tuhannet sielut kuin peltojen virta
Tuulessa joutuvat huojumaan
Osa kasvaa kieroon, osa katkeaa
Osa pelkää sadonkorjuun aikaa

Iäisyyden tähtipeite yöstä varoittaa
On aika kylmässä vapista
Kun valo aamu-usvan leikkaa
Kylvemme hetken kullassa

Vaan samalla pelkäämme valoa
Joka viikatteesta heijastuu
Kun on aika juuristaan katketa
Kun on sadonkorjuun aika

Tuulen ruoska, sateen ruoska
Lohtua tuovat aurinko ja kuu
Pehmeä taivas, upottava maa
Keskellä kaikki katoavaista on

Hetki lyö eikä armoa tunne
Ei sade aina maata paranna
Tuskan taival on maallinen taival
Mutta on parempi elää kuin luovuttaa

Vaan samalla pelkäämme valoa
Joka viikatteesta heijastuu
Kun on aika juuristaan katketa
Kun on sadonkorjuun aika

Close Window